Brain Relief therapy


Mitä Brain Relief tarkoittaa ?

Brain Relief on rentoutushoito stressantuneille aivoille ja sen myötä koko keholle ja mielelle. Hoito tapahtuu pään, kasvojen, hartioiden, niskan, käsien ja jalkojen kosketushoidolla. Hoitaja tekee hitaasti ja lempeästi painallukset, venytykset, koputukset sekä hankaavat, pöyhivät ja rapsuttavat otteet yhdistettynä tarkkaan valittuun musiiikkiin, joka on joka hoitajalla sama. Brain Relief on aito suomalainen hoitomuoto, joka on eri kosketushoitoihin yli 20 vuoden aikana perehtynyt DKK, MAT, PedT (HAMK) Jouko Kivimetsä kehittänyt ja toimii pääkouluttajana.

Hoito parantaa hapensaantia ja aktivoi ääreisverenkiertoa ja hermostoa. Tutkimuksilla on voitu jo pitkään osoittaa, että kosketus vaikuttaa mm. mielihyvähormien erittymiseen, jotka taas saavat aikaa stressin lievitymistä ja virkistävät aivotoimintaa.

Kenelle hoito on sopivaa ?

Hoitoon tullessa on huomioitava esteet hoidon saamiselle. Asiakkaan on voitava olla selinmakuulla lähes tunnin ajan. Jos on epäilyä, ettei voi ottaa hoitoa jonkin kroonisen sairauden vuoksi on hyvä tarkaistaa lääkäriltä asia ennen hoitoon tuloa. Suonikohjuista on hyvä mainita etukäteen hoitajalle. Muita hoidon esteitä ovat kuume, flunssa, akuutti päänsärky tai migreeni, pään vammat tai leikkaukset lähiaikoina, ihotaudit, ihoinfektiot, tulehtuneet kudokset, pahanlaatuiset kasvaimet, suurentuneet imurauhaset, psyykenlääkkeet, dopamiinipohjainen lääkitys ja päihteet.

Ennen hoidon aloittamista asiakas allekirjoittaa hoitokaavakkeen, johon tulee henkilötiedot, oma senhetkinen stressitason arvio ja odotukset hoidosta. Asiakas saa lähtiessään mukaansa palautekaavakkeen oman kokemuksen seurantaan. Hän voi tuoda sen mukanaan seuraavalle kerralle.

Hoidon aikana asiakas on vaatteet päällä selinmakuulla ja saa lämpimän huovan ylleen. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Hoitaja huolehtii asiantuntijuudellaan, että tilanne ja tila on miellyttävä, turvallinen ja rauhallinen. Hoito tulee aina keskeyttää mikäli se ei ole asiakkaasta hänelle sopivaa.

Miten hoito vaikuttaa ?

Olen listannut tähän asiakkaiden kertomia kokemuksia hoidon vaikutuksista:

  • syvä rentoutuminen
  • mielihyvä ja rauhoittuminen
  • nopeampi nukahtaminen
  • syvempi uni
  • virkeämpi mieli
  • ajatusten selkeytyminen
  • esiintymisjännityksen helpottuminen
  • levottomat jalat -oireiden lieventyminen.

Hoidon jälkeen huomioitavaa on riittävä juominen ja lepo. Autolla ajamista ei suositelle seuraavaan tuntiin. Kolmesta käyntikerrasta on todettu saatavan pitempiaikaiset vaikutukset. Hoito rentoutaa ja samalla virkistää. Hoidon vaikuttavuutta ei voi todentaa muuten kuin sitä itse kokeilemalla. Jokainen kokemus on aito, oikea ja ainutlaatuinen, jota ei voi verrata toisen kokemukseen. Myös oma kokemus eri hoitokerroilla on erilainen senhetkisestä elämänilanteesta johtuen.

Pia Heinonen ja Jouko Kivimetsä

Brain Relief in english

Brain Relief is a new form of therapy that was developed in Finland. The treatment creates a sense of deep relaxation and stops the negative effects of chronic stress in both the mind and body.

Brain Relief can immediately result in a more tranquil state of mind, a lower heart rate and improved sleep the following night. Many whom have had the treatment have reported that their quality of sleep is five times better, and have experienced significantly less panic attacks, teeth grinding and nerve related restlessness in the feet during the night. Clients have even reported that chronic pains have disappeared completely.

The treatment is formed from a combination of shiatsu, Indian head massage, kranio, kinesiology and reflexology. It calms the body and improves the lymphatic system. The slower methods of brain relief in particular increase oxytocin levels. Pressure points and light massage is carried out around head, shoulders, hands and feet along to music.

One session lasts for 50 minutes, and clothes and socks will be worn. There is no talking throughout the session. In order to gain long term benefits from the treatment, three sessions over approximately six weeks is recommended. However, many people feel they are able to overcome states of stress from the first treatment already. (Jouko Kivimetsä)

HINTA / PRICE

Relief rentoutushoito 60 € / tunti , 3 hoidon sarjalippu 150 €

Kotikäyntejä ja yritysvierailuja sopimuksen mukaan Pirkanmaan alueella.

Tutustu www.brainrelief.fi